ProjektinhallintaToiminnanohjaus

“Severa on mainostoimistoalan johtava toiminnanohjausjärjestelmä”

2 min luku | 4.11.2020
severa asiakaskokemus lm someco

– Severa toimii suurennuslasina tekemiseen. Sen avulla tiedämme, miten meillä menee. Se on toiminnan tukiranka ja kilpailuetu, koska sen ansiosta voimme tehdä asioita tehokkaammin.

Näin kuvailee Visma Severan hyötyjä LM Somecon asiakasjohtaja ja osakas Janne Pöyhönen. Hän on käyttänyt Severaa työssään jo vuosia ja on erityisen tyytyväinen pari vuotta sitten tehtyyn uudistukseen, jossa mm. ohjelmiston hyödyntäminen resursoinnissa parani merkittävästi.

– Severan uudessa versiossa mahdollisuudet ovat moninaiset ja resursointia voidaan tehdä nyt aivan eri mittakaavassa. Kun tulin 20 vuotta sitten alalle, kaikki kirjattiin papereille ja sihteeri siirsi tiedot laskutusohjelmaan, nyt projektijohdolla on aivan erilainen näkymä resursseihin ja laskutukseen, Pöyhönen kuvailee.

Tukee monipuolista projektityötä

LM Someco on tuore nimi mainostoimistokentässä. Se syntyi 2019 kahden maineikkaan toimiston, Lahtinen & Mantereen ja Somecon fuusioissa. Yhtiö työllistää runsaat 50 ammattilaista ja sen liikevaihto oli vuonna 2019 noin 4,7 miljoonaa euroa. Severa on palvellut Lahtinen & Mantereen toiminnanohjausjärjestelmänä jo pitkään ja uudessa yhtiössä sen käyttöä on laajennettu.

LM Somecon asiakkaina on suuria kotimaisia ja kansainvälisiä organisaatioita, joiden kanssa yhteistyö on usein laajaa ja pitkäkestoista. Projektit voivat kestää pisimmillään kaksikin vuotta ja niihin voi osallistua jopa 15 eri alojen ammattilaista talon sisältä. Toisaalta LM Somecossa tehdään myös pienempiä, muutamien päivien projekteja. Severa auttaa pitämään hyvin erilaisia projekteja sisältävän kokonaisuuden paremmin hallussa.

Parasta Severassa on kokonaisuus, jossa resursointi, tuntikirjaukset ja toteumat ovat samassa paikassa.

– Asiakkaille on tärkeää, että asiat sujuvat aikataulussa. Severa auttaa näkemään mitä organisaatio tekee, miten kuormittuneita työntekijät ovat, ketä voidaan käyttää tuleviin projekteihin ja kenelle pitää antaa tukea, Pöyhönen listaa.

Severa antaa myös selkänojaa projektien suunnitteluun ja hinnoitteluun, kun aitojen, toteutuneiden projektien historiaa voi käyttää pohjana. Luovassa työssä projektien vaatimien tuntimäärien ennustaminen on haastavaa, mutta Severan avulla nähdään helpommin, miten paljon aikaa ja resursseja täytyy budjetoida. Se toimii sekä ennustamisen että taustapeiliin katsomisen apuna.

Tehokkuuden ja tuottavuuden seurantatyökalu

Asiakasjohtajana Janne Pöyhönen käyttää Severaa hinnoitteluun, kustannusarvioiden laskentaan, budjetointiin, asiakaskohtaisten budjettien ja kannattavuuden seurantaan, ennustamiseen ja laskutukseen. Kannattavuuslukujen lisäksi Severa tarjoaa kattavan valikoiman raportteja erilaisten KPI-lukujen seurantaan, joita LM Somecossakin on tarkoitus hyödyntää jatkossa yhä laajemmin.

Projektinvetäjille Severa on myös tärkeä työkalu. Projektit kirjataan järjestelmään vaiheittain ja tiimit raportoivat sinne tehtävien etenemisestä. Resursoinnista seurataan muun muassa, mitä projekteja kenelläkin on työn alla, miten paljon tunteja on kirjattu projekteille ja mikä on kunkin työntekijän käyttöaste.

En näe Severalle mitään vaihtoehtoja.

– Käyttöasteita seurataan ja pyritään olemaan rekrytoimatta uusiin projekteihin sellaisia ihmisiä, joilla on kalenteri punaisella. Severan avulla pystytään vaikuttamaan työntekijöiden hyvinvointiin hallinnoimalla tehtävien määrää, Pöyhönen kertoo.

Myös talouden näkökulmasta Severa on tärkeä työkalu. Talousjohtaja Antti Valtari seuraa Severasta säännöllisesti muun muassa resursseja, projektien kannattavuutta ja laskutusastetta. Hänen mukaansa Severan ja Netvisorin integraatio toimii erinomaisesti, kun laskuja ei tarvitse erikseen siirtää käsin ohjelmasta toiseen, vaan Severassa tehdyt laskut siirtyvät automaattisesti Netvisorin reskontraan ja sieltä kirjanpitoon.

– Parasta Severassa on kokonaisuus, jossa resursointi, tuntikirjaukset ja toteumat ovat samassa paikassa. Näin koko projektiputkea pystyy hallinnoimaan yhdessä järjestelmässä.

Luotettava, kehittyvä ja hyvä palvelu

Pöyhönen on Severaan erittäin tyytyväinen. Hänen mukaansa Visma Severa on heidän päätyökalunsa projektien ja talouden hallinnassa ja se toimii erityisen hyvin mainos- ja markkinointialan toiminnanohjauksessa.

– En näe Severalle mitään vaihtoehtoja, kun Visma voi tarjota myös erittäin toimivan taloushallinnon integraation, Netvisorin.

Pöyhösen mukaan Severa tuo heille selkeää kilpailuetua muun muassa julkisissa kilpailutuksissa, joissa on vaatimuksena, että yritys on kannattava ja hoitaa vastuunsa hyvin. Severan ansiosta heillä on talousasiat hyvin hallinnassa.

Visma Solutionsilla asioita tehdään niin kuin niitä kuuluu tehdä.

Parasta Severassa on Pöyhösen mukaan luotettavuus. Ohjelmisto toimii. Se ei kaatuile, eikä siinä ole bugeja. Toinen luottamusta herättävä tekijä on hänen mielestään ohjelmistoyhtiö Visma Solutions, joka on suuri ja turvallinen toimija.

– Visma Solutionsiin voi luottaa, että se pysyy. Severaa kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa ja asioita, joita olemme toivoneet, on myös tuotu ohjelmistoon. Säännöllisesti järjestetään webinaareja ja on sellainen yhdessä tekemisen meininki. Mielestäni Visma Solutionsilla asioita tehdään niin kuin niitä kuuluu tehdä, Pöyhönen kehuu.

– Minusta tämä on toimialan johtava projektinhallintaohjelma, Pöyhönen tiivistää lopuksi.

Ani Rumpu

Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.