Visma Solutionsille palkataan joka vuosi lukuisia pilvipalvelualan tulevaisuuden tähtiä. “Kesähessujen” lisäksi harjoittelijoita otetaan ympäri vuoden myös pidempiaikaisiin trainee- ja juniortehtäviin. Tässä kesän blogisarjan kuudennessa osassa tutustutaan kolmen tilitoimistomyynnin ja -partneritoiminnan parissa aloittaneen opiskelijan työtehtäviin ja kokemuksiin työskentelystä Visma Solutionsilla.

Monipuolisia työtehtäviä myynnistä projektijohtamiseen

Karl Engelvuori, Akseli Peltoniemi ja Petteri Rantamäki palkattiin Visma Solutionsin tilitoimistomyynnin junior-tekijöiksi. Myös kesän ulkopuolella toteutettavat pidempijaksoiset trainee- ja juniorpaikat on suunnattu erityisesti opintojensa loppusuoralla oleville opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Taloushallintoa pääaineenaan lukevat kauppatieteiden opiskelijat Karl ja Akseli onnistuivat kuitenkin nappaamaan jo toisen opiskeluvuotensa aikana tilitoimistomyynnin junior-paikat. Helmikuussa työnsä aloittaneina he molemmat tekivät alussa töitä opintojen ohella osa-aikaisina Lappeenrannan toimipisteellä, mutta siirtyivät toukokuussa kokoaikaisiksi Helsinkiin.

Karlin työpäivät täyttyvät erityisesti projektijohtamisesta, kuten asiakashuolenpidon keskittämisprojekteista ja asiakaspolkujen kartoittamisesta. Akselin vastuisiin kuuluu muun muassa tilitoimistomyyntiä, ruotsinkielisten asiakkaiden suoramyyntiä sekä markkinointidatan keräämistä.

– Tykkään tosi paljon siitä, kun koko projektin aikataulutus ja suunnittelu on omalla vastuulla. Täällä siihen annetaan mahdollisuus. On ollut myös mahtavaa, että olen päässyt yhdistämään omia työprojektejani opintoihin. Sain esimerkiksi laajennettua yhdestä työprojektista aiheen kandityölleni, Karl kertoo.

Myös Akseli kertoo pitäneensä työtehtävistään ja mahdollisuudesta vaikuttaa niiden sisältöön. Yhdeksi kesän hienoimmista projekteista hän mainitsee työmatkan Ahvenanmaalle, jonne hän matkusti yhdessä toisen tilitoimistomyynnin ammattilaisen kanssa kontaktoimaan mahdollisia uusia tilitoimistokumppaneita.

– Olin mukana tulkkina ja kuunteluoppilaana. Oli kiva huomata, että ruotsinkielentaidosta on konkreettisesti hyötyä työelämässä. Vaikka projekti on työllistänyt tosi paljon, se ei haittaa, koska reissu oli tosi opettava ja koen, että tästä on paljon apua yritykselle.

Alussa kaikki on uutta

Viimeisen vuoden kauppatieteiden opiskelija Petteri Rantamäki kertoo viihtyneensä tilitoimistojen partnerliiketoiminnan parissa loistavasti. Viime elokuussa aloittanut Petteri kertoo bonganneensa ilmoituksen avoinna olevaan Channel Sales Management trainee -paikkaan Facebookista ollessaan vielä opiskelijavaihdossa Shanghaissa. Rekryprosessi oli perusteellinen ja toteutettiin osin etänä, mutta onnekseen hän pääsi osaksi Lappeenrannan myynti- ja Customer Success -tiimejä. Vajaan vuoden aikana työtehtävät ovat kehittyneet paljon tilitoimistomyynnistä konsultointiin.

– Työ on ollut todella monipuolista ja opettavaista. Tällä hetkellä toimin lähinnä partneriliiketoiminnan parissa: haastattelen tilitoimistoja ja selvitän miten heidän liiketoimintaansa ja meidän yhteistyötämme voitaisiin kehittää, Petteri kertoo.

– Alussa tapasin jopa kuukausittain esimiehiä ja keskustelimme siitä, mitä haluan täällä tehdä. Edelleenkin voin vaikuttaa omiin työtehtäviin aktiivisesti ja pystyn ohjaamaan työtä haluamaani suuntaan. Työt tuntuvat tosi hyviltä, olen päässyt tekemään juuri sitä josta pidän ja oppinut matkalla paljon.

Alussa lähes kaikki olikin uutta aina ammattisanastosta lähtien.

– Valehtelematta vuosi Vismalla on ollut yhtä iso kulttuurimatka ja oppimiskokemus kuin vuoden vaihto-opiskelu Kiinassa. Molemmissa kieli, ihmiset ja toimintatavat ovat täysin uusia, mutta ne sisäistettyään tuntee itsensä voittajaksi, hän tiivistää.

Vapaus valita omat työtehtävät tuo innostusta ja motivaatiota

Junioreiden työt kasvavat työntekijän mukana ja vanhemmilta osaajilta saadun palautteen kautta kehittyminen saa todellista pikabuustia. Omatoiminen työskentely, rohkea ideoiden heittely ja tilitoimistojen liiketoiminnan kiemurat ovat tulleet vastuullisten hommien parissa tutuiksi.

– Asiakastapaamisten jälkeen käymme aina esimiehen kanssa tapaamiset yksityiskohtaisesti läpi. On tosi hienoa, että meille selitetään joka kerta, mitkä asiat johtivat tiettyjen tuotteiden esittelyyn tai miksi tapaamisessa kysyttiin juuri niitä tiettyjä kysymyksiä asiakkaalta. Kun kuulee, miten ammattilainen on kokenut sen tilanteen, sitä tajuaa mitä itseltä jäi huomaamatta tai ymmärtämättä, Akseli kertoo mietteliäänä.

– Ja toki me myös kysellään koko ajan, välillä omasta mielestä tosi tyhmiäkin kysymyksiä. Kukaan ei kuitenkaan harmistu niistä, päinvastoin. Vanhemmilta osaajilta saa täällä aina tukea.

Kaikki kolme ovat samaa mieltä siitä, että vastuuta ja uusia työtehtäviä annetaan yrityksessä paljon – mikäli on itse valmis ottamaan niitä vastaan. Jos työtehtäviin haluaa muutosta, se onnistuu vaivatta. Kolmikosta jokainen kertookin tekevänsä nyt itse asiassa vähän eri tyyppistä työtä, kuin mihin heidät alunperin palkattiin.

– Aluksi me kyllä oltiin sellaisia myyntitiimin villejä kortteja, sillä tarkkoja tehtäviä ei oltu lyöty lukkoon vielä työsuhteiden alkaessa. Alussa sai siis proaktiivisesti hakea omia hommia ja osoittaa kiinnostustaan eri työtehtäviä kohtaan, Karl myöntää.

– Se on kuitenkin selkeä etu, että täällä omiin tehtäviin saa vaikuttaa jatkuvasti. Isommissa firmoissa harjoittelu olisi todennäköisesti urautunut tietyn tyyppisiin tehtäviin. Alussa se vain vaatii vähän totuttelua, että osaa ja uskaltaa rohkeasti ehdottaa itselleen uusia tehtäviä, Akseli toteaa.

– Parasta on, että täällä saa olla yrittäjämäisesti oman työnsä ja aikansa hallitsija. Ketään ei pakoteta työskentelemään tiukasti kasista neljään ja projektien toteutuksessa saa olla luova, Petteri jatkaa.

Työ tilitoimistojen parissa on jatkuvaa oppimista

Kuukaudet Visma Solutionsilla ovat pitäneet sisällään paljon uuden oppimista ja työtapojen omaksumista. Se, mikä koulussa on jäänyt vain teoriatasolle, on täällä konkretisoitunut todelliseksi osaamiseksi.

– Vasta jälkikäteen sitä tajuaakin, kuinka paljon täällä on oppinut, Akseli kertoo.

– Lisäksi täällä on oppinut paljon ohjelmistoista ja niiden mahdollisuuksista. Toiminnanohjausjärjestelmiä esimerkiksi voidaan käyttää todella monenlaisiin tarkoituksiin ja soveltaa erilaisille organisaatioille. Olen varma, että mihin tahansa oma ura suuntautuukaan tulevaisuudessa, niin ohjelmien hallinnasta ja ymmärryksestä on hyötyä.

Harjoittelun parhaina puolina kaikki pitävät juuri laajaa ja monipuolista oppimista ja vaikutusmahdollisuuksia omiin työtehtäviin. Visma Solutionsilla keskitytään erityisesti kunkin työntekijän vahvuuksiin ja omaan motivaatioon, jotta oikeat tyypit saadaan suunnattua oikeisiin tehtäviin.

– Yksi hienoimmista jutuista täällä on matala hierarkia ja avoin kommunikointi. Olin myös suorastaan yllättynyt toimiston rennosta tunnelmasta, vaikken mitään pukupönötystä odottanutkaan. Taloushallinnon ohjelmia tarjoavana yrityksenä toiminnan pitää tietysti olla tarkkaa, mutta täällä ei silti olla koskaan solmio kireällä, Akseli kertoo.

– Mä tykkään siitä, että täällä kannustetaan rohkeuteen. Ketään ei tuomita, vaan asioita kokeillaan ja kehitetään porukalla, Karl jatkaa.

– Ylipäänsä pitää olla avoin, energinen, kritiikkiä sietävä ja epävarmuudesta nauttiva. Itse en ole esimerkiksi ikinä nauttinut puhelinkeskusteluista, mutta nyt kun niitä on lähemmäs tuhat joutunut tekemään, on kyllä oppinut paljon. Kun on vain rohkea ja avoin, pääsee täällä pitkälle, Petteri summaa.

Blogisarjan aiemmissa osissa tutustuttiin tuotekehityksen, myynnin, talouden ja asiakaspalvelun harjoittelijoiden kokemuksiin. Lue myös ensimmäisestä osasta, mitä työskentely pilvipalveluiden parissa, eli harjoittelu Visma Solutionsilla, voikaan pitää sisällään.

Visma Solutionsin harjoittelijoiden kokemuksista kertovaa blogisarjaa koordinoi kesän 2018 marketing trainee, Essi Kykyri. Intohimoisesti sekä sanoihin että lukuihin suhtautuva Essi haluaa harjoittelujaksonsa aikana kehittyä erityisesti tehokkaan viestinnän ja markkinointianalytiikan puolella.


Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 65 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.

Tilaa viimeisimmät blogit ja sisällöt sähköpostiisi.
1 kertaa / kk, ei spämmiä vaan hyödyllistä sisältöä.

Kunnioitamme yksityisyyttäsi emmekä jaa sähköpostiasi Visman ulkopuolelle. Katso yksityisyydensuoja.

Täytä ja lähetä alla oleva lomake - olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä.

Jos sinulla on tekninen kysymys, ole hyvä ja tutustu asiakastukeen.


Etunimi

Sukunimi

Yritys

Puhelin

Sähköposti